42. JOULUKALENTERI 4 - Zorron Tarina

Ajattelin tässä postauksessa kertoa Zorron tarinan. Se ei ole pelkkää iloa. Romahduksia ja epäoonea on paljon, mutta tällä tarinalla on hyvä loppu.

Vuonna 2014 osui kohdalle Flinkbeinin pentuesuunnitelmat ja jostain syystä tää "moppirotu" iski silmään ja niimpä laiteltiinkin jo viestiä kasvattajalle. Pentujen oltua vähän vanhempia jo ajeltiin äidin kanssa katsomaan pentuja. Näistä pennuista yksi pisti silmään -rakkautta ensisilmäyksellä. Se samainen pentu sitten pari viikkoa myöhemmin muutti meille. Pennulla oli ns musta "viitta" päällä, jossa oli valkoisella kirjain Z. Tästä tuli nimi Zorro.

Zorron pentuajasta mulla ei oikeasti ole muistikuvia. Ihanku koko sen ajan olisin elänyt pimennossa. Zorro oli kuitenkin kaiken kaikkiaan suhteellisen helppo pentu. Se oli tosi leikkisä ja tykkäsi juoksennella ympäri pihaa. Lenkeillä se väsähti aina nopeasti ja piti kantaa se takaisin kotiin :D

Vanhempana Zorro viihtyi tosi paljon koirapuistoissa, mutta tykkäsi sielläkin mielummin olla omissa oloissaan rallattelemassa kuin painimassa toisten kanssa. Zorro kulki helposti ilman hihnaa ja sillä pysyi korvat mukana suurimman osan ajasta. Aloitettiin Agility, josta Zorro nautti todella paljon. Se kehittyi nopeasti ja rakasti sitä lajia.

Sitten kaikki vaan muuttui, lattia romahti alta. Zorro alkoi kieltäytyä hypyistä ja pakeni hyppimistilannetta. Vähän aikaisemmin sillä meni vähän tassu hypyssä, joten ajattelin sen johtuvan siitä. Meni aikaa. mutta asia ei edennyt suuntaan tai toiseen. Silloin alkoi hälytyskellot soida, jokin oli vialla. Zorro vietiin eläinlääkäriin, se tutkittiin kaikin puolin mutta mitään ei selvinnyt.

Varattiin aika luustokuviin ja sieltä se tuli: D-lonkat. Ei tiedetä oireiliko ne vai aiheuttiko sen jokin muu, mutta ne sieltä tuli. Samoihin aikoihin tuli Zorrolle koira-aggressiivisuus. Ja sitä on edelleen. Se yritti tappaa jokaisen koiran jonka näki, vaikka toinen olisi ollut kaukana. Se sekosi täysin muiden koirien läsnäolosta. Aggressiivisuus vain paheni ajan myötä. Agility loppui siihen. Ihan vähän myöhemmin Zorron mahasta löytyi patti. Se meni parissa päivässä pahemmaksi. Soitettiin eläinlääkäriin ja sieltä käskettiin seurailemaan tilannetta. Paheni ja paheni. Noin viikko patin löydöstä asteltiin itse näyttämään se eläinlääkärille. Kasvain. Enempää tietoa ei saatu. Vihasin itseäni etten vienyt sitä heti eläinlääkäriin ja vihasin myös eläinlääkäriä joka sanoi vain, että seuratkaa tilannetta. Aika kului niin hitastii, mutta viikon päästä saatiin vastaukset kysymyksiin. Pahanlaatuinen kasvain. Leikkaus edessä. Pian olisi myöhäistä.

Kesällä 2016 oli leikkaus. Leikkaus meni ihan hyvin, se saatiin kuntoon. Vatsan nahka oli niin kireällä, että se saattoi aueta hetkenä minä hyvänsä. Aukenikin kerran. Tästä syystä koira oli todella vähällä liikunnalla ja sitä hädin tuskin sai edes silittää. Zorro lihosi tästä syystä. Leikkaushaavan parannuttua alkoi pitkä laihdutusoperaatio. Liekö vieläkään melkein vuotta myöhemmin valmista. Zorron toivuttua siitä tuli ihan eri koira. Siitä tuli ihan pentu. Se innostui leikkimään niin, miten ei ollut pitkään aikaan leikkinyt ja se tykkäsi tehdä muutakin kuin maata ja nukkua.

Nykyään Zorro on ihana <3 Se on edelleen aggressiivinen ja varmaan tulee aina olemaankin, mutta sen asian kanssa työskennellään niin paljon kuin vain tarvitsee. Se rajoittaa elämää, mutta se ei sitä pilaa.