Meillä on yhtenä päälajina siis agility. Siinä ei olla kamalasti vielä edetty, eikä oikeastaan kummemmin minkäännäköistä rataakaan tehty, Koda on vielä niin nuori. Ennestään mulla itellä on kokemusta kyseisestä lajista.
Harrastettiin Zorron kanssa agilityä ja näin ollen perusasiat on mulle itelle tuttuja. Kuitenkin Zorrolle todettiin D-lonkat, sekä siitä tuli koira-aggressiivinen ja kaiken päälle löydettiin kasvain, joten se agilityura loppui lyhyeen. Nyt kuitenkin Kodan kanssa aloitettu puhtaalta pöydältä, toivottavasti onni suosii tällä kertaa paremmin...
Tavoitteet on meillä korkealla, saa nähdä kuinka pitkälle edetään. Kodan kanssa eteneminen olisi todella nopeaa, jos häiriö ei olisi sille niin iso ongelma. Se oppii nopeasti -erittäin nopeasti. Yleensä kaiken noin kahdesta toistosta. Ongelma vain on se kun välillä koirakaverit vie voiton... Tätä asiaa työstetään kokoajan eteenpäin, joka tilanteessa myös agilitykenttien ulkopuolella.
Mikä mut sitten veti mukaan tähän lajiin? Joku mua on aina kiehtonu agilityssa. Se vauhti, yhteistyö? On mahtavaa katsoa kun ihminen ja koira toimii niinkin hienosti yhdessä ja miten helpolta sen saa näyttämään. Koiralta vaaditaan paljon. Nopeutta, kuuntelua ja niinkuin nimikin jo siihen viittaa, ketteryyttä. Samalla tavalla laji vaatii ihmiseltä. Luottoa, taitoa, vauhtia.
Tämä laji vedetään täysillä ja katotaan mihin me päädytään! Toki vielä voi tulla muuttujia matkaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti